|
Suomen Ladun tavoitteena on kasvattaa kokonaisjäsenmäärää 5 % vuonna 2008. Suhteellisesti ja absoluuttisesti eniten uusia jäseniä hankkineet yhdistykset palkitaan kumpikin 500 €:n rahapalkinnolla vuoden lopussa.
Vantaan Ladussa on myös sisäinen jäsenhankintakampanja, jossa eniten uusia Vantaan Ladun jäseniä hankkiva yhdistyksemme jäsen palkitaan viikon oleskelulla Kiilopään tunturikeskuksessa.
Kampanja-aika on 24.11.2007 - 17.11.2008, jolloin on Vantaan Ladun vuoden 2008 syyskokous.
Päästäksesi mukaan kampanjaan, tee näin:
Kerro naapureillesi, ystävillesi, sukulaisillesi ja työkavereillesi kaikki Vantaan Ladun jäsenedut sekä jäsenmaksut. Saatuasi innostuneen vastaanoton, täytä jäseneksiliittymislomakkeen yhdistys-kohtaan Vantaan Latu ja sen alle oma nimesi ja jäsennumerosi, jonka saat jäsenkortistasi. Me saamme uusien jäsenten listauksen neljä kertaa vuodessa ja siten tietoomme ns. asiamiehen. Liityttäessä netissä www.suomenlatu.fi lisätään lisätietoja-kohtaan "asiamiehen" nimi ja jäsennumero.
Erinomainen joululahjavinkki läheiselle, jolle latuyhdistyksen arvot ja terveysliikunta ja luonnossa liikkuminen ovat tärkeitä! 1.10. - 31.12.2008 välisenä aikana liityttäessä kuluvan vuoden jäsenmaksua ei peritä.
Jäseneksiliittymislomakkeita saatavana Vantaan Ladun tapahtumista, jäsenedut ja -maksut kotisivuillamme ja jäsenlehdessä.
Lisätietoja kampanjasta: Pirjo Hyvärinen, pirhyv[@]welho.com puh. 050 306 8967.
Tervetuloa mukaan jäsenhankintakampanjaan!
|