Maakuntaretket 2010





Kunnossa kaiken ikää -ohjelma, Suomen Latu sekä Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) aluejärjestöt kutsuvat maakuntaretkille nauttimaan Suomen luonnosta. Maakuntaretkillä patikoidaan, melotaan ja pyöräillään. Maakuntaretkien tavoitteena on tutustuttaa ja innostaa suomalaisia retkeilyyn oman maakunnan upeilla retkeilyreiteillä. Lisäksi maakuntaretkillä halutaan herättää kuntien huomio retkeilyreittien palveluvarustukseen, kuten opasteisiin ja taukopaikkoihin. Maakuntaretkillä kuljetaan turvallisesti oppaan kanssa. Retket on suunniteltu vähän tai ei lainkaan retkeilyä harrastaneille, mutta toki retkeilyn kokeneet konkaritkin ovat tervetulleita mukaan. Maakuntaretki soveltuu erinomaisesti esimerkiksi työpaikan virkistyspäiväksi.

TELTTARETKI / Maakuntaretki Sipoon korpialueelle, viikonloppuretki 2.–3.10.2010.

Tule ja tunne Sipoonkorpi, miten sen luonnossa on mahdollista liikkua, tehdä ja kokea. Vantaan Ladun maakuntaretki suuntautuu Sipoon korpialueelle.

Kokoontuminen ja paluu: Kuusijärven ulkoilukeskus lauantaina 2.10. klo 10.00, os. Kuusijärventie 3, Vantaa. Paluu lähtöpaikalle Kuusijärvelle sunnuntaina 3.10. n. klo 16. Retki kestää kaksi päivää.

Reittikuvaus: Reitti kulkee metsäpoluilla sekä paikoin myös suolla. Maakuntaretkelle Sipoonkorpeen voi osallistua yksin, kaksin tai porukalla. Retkellä tehdään ruoka luonnossa ja yövytään teltoissa Sipoon luonnon helmassa. Matkan varrella tutustutaan alueen luontoon ja historiaan, oivalletaan retkeilyn mahdollisuuksia sekä tietenkin harjoitellaan retkeilyn taitoja luontoa säästämällä.

Varusteet: Oma tai porukan yhteinen teltta, keittovälineet ja makuupussi. Selkään rinkka, johon lisäksi sade- ja vaihtovaatteet, juomista ja retkiruoat 2 päiväksi. Varaa yllesi säänmukainen vaatetus, maa on paikoittain märkää, vedenkestävät vaelluskengät tai kumisaappaat pitävät jalat kuivana. Vaellus on maksuton. Matkan pituus on n. 20 km.

Ilmoittautuminen ja lisätietoja: Hannu Kerman puh. 0400 474 445, hannu.kerman[@]kolumbus.fi. Ilmoittaudu 26.9.2010 mennessä.

RUNEBERGIN PYÖRÄRETKI / Maakuntaretki pyöräillen. Lauantaina 21.8.2010 klo 9 -19.30 Runebergin pyöräretkellä nautitaan Uudenmaan elokuun maisemista Helsingin kauppatorilta Porvooseen. Matka taittuu polkien oppaan johdolla neljässä tasoryhmässä. Nautiskelijoiden ryhmään ovat tervetulleita ne, joilla polkupyörä on vasta hiljakkoin löytynyt pyöräkellarista tai liikuntakipinä on ollut kadoksissa. Leppoisat polkevat hikoilematta ja hengästymättä maisemista nauttien. Reippaat matkaavat kuntoilumielellä. Vauhdikkaiden ryhmä pyöräilee Helsingistä Porvooseen ja takaisin, noin 58 kilometriä suuntaansa.

Paluumatkalla Helsingin kauppatorille lepuutamme lihaksiamme M/S Runebergillä.

Maakuntaretken ohjelma, aikataulu, reitti ym. tarkentuvat kevään aikana, siitä tiedotamme erikseen nettisivuilla ja sähköpostilla.

Retken järjestävät Kunnossa kaiken ikää -ohjelma, Pyöräilykuntien Verkosto, Suomen Latu, Vantaan Latu, Helsingin Latu sekä Haikkoon Kuntoilijat.

Lisätietoja: Merja Palkama, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, merja.palkama[@]eslu.fi, puh. 050 308 093, Hannu Kerman puh. 0400 474 445, hannu.kerman[@]kolumbus.fi.